Tuotekuvalla on suuri merkitys verkkokaupassa. Olkoon miten kulunut sanonta tahansa, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tässä blogimerkinnässä pohdin lyhyesti tuotekuvausta yleisellä tasolla. Tämä on myös alkua useamman blogimerkinnän artikkelisarjalla, jossa kerron, millaisia kuvausjärjestelyjä itse käytän Varmuusvarasto.fi-verkkokauppani ja elektroniikkatuotteita maahantuovan Preparator Oy:ni tuotekuvaustarpeisiin.
Tuotekuva
Tuotekuvia on moneen lähtöön. Omassa korkeassa kastissaan ovat esimerkiksi tunnettujen brändien suurella budjetilla tuotetut mainoskuvat. Silti suuri osa näkemistämme kuvista on arkisia katalogikuvia printti- ja nettikuvastoissa.
Käyttökuva
Verkkokaupan tuotekuva on käyttökuva. Käyttökuva ei prameile. Se ei yritä olla suurta taidetta. Käyttökuva on huomaamaton asiakaspalvelija, joka tekee tehtävänsä ja pysyy sitten poissa tieltä. Mutta kuten kenen tahansa hyvän asiakaspalvelijan, käyttökuvankin pitää osata monia taitoja. Taitamaton palvelija jättää asiakkaalle huonon mielikuvan.
Tuotekuva asiakkaalle
Dokumentaarinen käyttökuva auttaa verkkokaupan asiakasta hahmottamaan tuotteen ominaisuuksia, kuten muotoa, kokoa, väriä ja niin edelleen. Kuva voi myös kertoa paljon tuotteen toiminnasta. Monasti kuva selventää tuotekuvaustekstin sisältöä, joka muutoin saattaisi jäädä kovin koukeroiseksi tai jopa salamyhkäiseksi. Tuotekuva on rehellinen toisinto todellisuudesta.
Tuotekuva verkkokauppiaalle
Harmillisen usein tuotteiden valmistajilta, jakelijoilta ja maahantuojilta ei saa niin kattavia tuotekuvia, kuin itse haluaisin verkkokaupassani käyttää. Kuvia ei ehkä ole lainkaan tai ne ovat laadullisesti käyttökelvottomia. Koreakaan mainoskuva ei välttämättä kerro kylliksi tuotteen ominaisuuksista, vaan tarvitsee rinnalleen joukon dokumentaarisia käyttökuvia eri suunnista ja yksityiskohdista.
Verkkokauppiaalle on luonnollisesti tärkeää, että laadukkaiden kuvien informoima ja rohkaisema asiakas ostaa tuotteen. Mutta kauppiaan kannalta tuotekuviin liittyy muutakin. Jos kaupassa on paljon tuotteita ja niistä jokaisesta pitää ottaa useita erilaisia käyttökuvia, on urakka nopeasti hyvin työläs.
Yksittäisen käyttökuvan tuottaminen ei saisi tulla liian kalliiksi. Vaikka valokuvaus tehtäisiinkin omin voimin, siihen ei saisi kulua ylettömästi aikaa kuvaus- tai jälkikäsittelyvaiheessa. Mitä vähemmän kameraa, valoja ja muuta kuvauslaitteistoa joutuu säätämään jokaista eri kuvaa varten, sen vähemmän aikaa kuluu kuvaamiseen. Mitä valmiimpia ja tasalaatuisempia kuvia saadaan suoraan kamerasta, sitä vähemmän joutuu uhraamaan jälkikäsittelyyn.
Kuvien pitäisi kyetä esittämään tuote totuudenmukaisissa väreissä ja mittasuhteissa, ja kuvien pitäisi näyttää keskenään tasalaatuisilta. Kuvissa ei myöskään pitäisi olla mitään ylimääräistä vetämässä huomiota pois itse pääasiasta.
Kuvatako itse vai teettääkö ammattikuvaajalla?
Ulkopuolinen ammattimainen valokuvaaja on monella tapaa helppo ja hyvä ratkaisu. Tuotekuvaus- ja suurten tuotesarjojen kuvaamiseen erikoistuneita bulkkistudioita löytyy Googlella.
Mutta jos kamera pysyy hyppysissä, niin monella on houkutus valokuvata tuotteet itse. Yksi mahdollinen hyöty tästä on tietenkin kustannussäästö, etenkin jos verkkokauppias ei laske hintaa omalle työajalleen. Itse kuvaamalla aikataulut voivat olla lyhyempiä ja joustavampia kuin ulkopuolista käyttäessä. Sekin helpottaa, jos osa laiteinvestoinneista on tehty jo ennestään valokuvausharrastuksen ansiosta, kuten omassa tapauksessani.
Kannattaa siis harkita tarkoin, onko järkevämpää kuvata tuotteet itse, vai antaa asiaan jo vihkiytyneen valokuvaajan hoitaa kuvaaminen.
Artikkelisarja
Tuotekuvausta käsittelevää blogimerkintäsarjaa jatkaa artikkeli “Verkkokaupan tuotekuvausstudio ja kuvauspöytä“